lauantai, 11. kesäkuuta 2011
maanantai, 10. tammikuuta 2011
Kausianalyysi 2010
Laitetaan nyt edes vaikka syksyllä kirjoiteltu kausianalyysi ruutuun, niin saadaan vaihteeksi tännekkin jotain luettavaa:
Junnuvuoteni ovat nyt sitten taputeltu ja enää vain muistoissamme, joten ehkä jonkinlainen välitilinpäätös saattaisi olla paikallaan. Mutta huomaa, tosiaan vain välitilinpäätös.
Menneellä kaudella satsasin harjoitteluun jonkin verran enemmän kuin aiemmilla, johtuen ehkä siitä , että aikaakin siihen oli käytettävissä enemmän kuin aiempina vuosina. Asennoituminenkin varmasti kasvoi taas pykälän ammattimaisempaan suuntaan. Kompromissejä tietysti joutuu jatkuvasti tekemään – niin pakon sanelemana kuin omasta tahdostakin. Ei tällä tasolla kuitenkaan kannata koko muuta elämääkään hylätä urheilun vuoksi, vaikka se sitten vähän kompromissejä harjoitteluun tuottaisikin.
Täydellinen vihkiytyminen on tietenkin hienoa, mutta loppujen lopuksi se ei liene tarpeellista, tai välttämättä edes mitenkään menestymisen kannalta optimaalisin vaihtoehto, edes huipputasolla.
Tottakai tarkoitus on kuitenkin koko ajan viedä harjoittelua ja kaikkea sitä tukevaa toimintaa ammattimaisempaan suuntaan. Kai se laadun lisääminen lopulta lähtee vain siitä, että päivittäin pienissä asioissa ottaa itseään niskasta kiinni, suuret linjat kun jokseenkin kuitenkin ovat jo aikalailla kohdallaan.
En tiedä oikein, mitä menneestä kaudesta harjoituksellisesti voisi sanoa. Suunnitelmat olivat hyvät, eri ominaisuuksien kehittämiseen panostettiin sopivissa jaksoissa eri aikoihin, mielestäni varsin laadukkaastikin. Käytännössä homma ei kuitenkaan täysin mennyt niin kuin piti. Erinäisiä lyhhyitä ja vähän pidempiäkin treenitaukoja ja kevyempiä jaksoja tuli aivan liikaa, milloin olosuhteiden vuoksi, milloin sairastelun tai turhaakin turhemman tapaturmaisen vamman vuoksi. Muina aikoina kyllä treenasin hyvin, mutta näitä huonompia vaiheita vaan tuli talven aikana aivan liikaa. Huonoja vaiheita ei tietysti aina voi välttää, joten silloin kai vaan pitäisi osata rauhoittua ja miettiä uusiksi, miten voin kuitenkin käyttää tämänkin ajan hyödyksi. Ja sitten niinä parempina jaksoina yksinkertaisesti treenata laadukkaammin.
Talvella ohjelmassa oli panostusta voimaominaisuuksiin parin reilun kuukauden mittaisen jakson muodossa. Puhutaan siis oikeastaan ihan lähellä maksimia olevien voimatasojen kehittämisestä. Kyllähän se voima lisääntyikin, se näkyi kyllä ihan puhtaina numeroinakin. Kuitenkaan se voima ei tainnut sitten siirtyä parhaalla madollisella tavalla juoksemiseen, ainakaan kovavauhtiseen sellaiseen. Kyse voi toki olla siitä, että talven aikana ei tullut tarpeeksi nopeus- ja nopeusvoimaharjoittelua, jolla tällainen lisääntynyt ”hidas voima” olisi siirretty juoksuun. Voi tietysti olla niinkin, että puhdas hapenotto rajoittaa vauhtien kehittymistä tällä hetkellä, jotenkin kun tuntuu olevan vähän liiankin luonteenomaista, että itsessään kehittyneistä ominaisuuksista ei vain se hyöty tahdo konkretisoitua juoksuvauhtina oikein millään.
Kesän ajan harjoittelin mielestäni oikein hyvin. Suunnistusta ja kovaa juoksemista oli mielestäni sopivassa suhteessa ja loikkaharjoituksilla hain nyt sitä terävyyttä juoksuun, mitä olisi pitänyt pystyä hankkimaan jo aiemmin keväällä. Määrää oli ihan hyvin läpi koko kesän, joten kisoissa ei mitään kovin irtonaista menoa tällä jaksolla ollut kuitenkaan havaittavissa. Mutta harjoituksellisesti kuitenkin hyvää aikaa kaikin puolin. Kesän aikana valmentajan kanssa muutettiin jonkin verran kovimpien juoksutreenien muotoa. Intervalleista siirryttiin enemmän pitkäkestoisiin tasavauhtisiin ja kiihtyviin anaerobisen kynnyksen ja maksimikestävyysalueen treeneihin. Vaikka muutos ei tietenkään näin lyhyessä ajassa nyt hirveästi ole vauhtina ehtinyt konkretisoitumaan, uskon kuitenkin, että ny ollaan oikealla tiellä. Ainakin lihaksisto on toiminut niin treenien aikana kuin niiden jälkeenkin paljon paremmin, kun ei ole juostu niin korkeilla maitohapoilla kuin ennen. Tarkoitushan kuitenkin on kehittää hapenottoa, ei maitohaponsietokykyä. Myös rytmitykseen hain vähän uusia tuulia. Uskoisn, että nyt palautuminen on ollut tehokkaampaa kuin aiemmin.
Syksyn SM-kisoja varten herkistely ei ehkä onnistunut yhtä hyvin kuin joskus aiemmin on onnistunut. Mahdollisesti kyse oli siitä, että lihaksisto ei toiminut niinkuin olisi pitänyt. Ehkä lihashuolto jäi liian vähiin ja siksi meno ei missään vaiheessa vähän heikosti toimivalla lihaksistolla tuntunut niin herkältä kun olisi voinut. En nyt tosin lähtisi mistään epäonnistumisestakaan puhumaan, sillä meno aukeni syksyn mittaan huomattavasti verrattuna kesään. Mutta parantamisen varaa olisi ollut, ei siitä mihinkään pääse.
Tärkeimmistä kisoista pitkä päättyi isoon pettymykseen. Siellä homma kaatui eniten ehkä henkisellä puolella, kulku nyt oli kuitenkin varmasti ihan riittävä. Latautuminen ja keskittyminen vaan eivät olleet tällä kertaa riittäviä onnistumiseen.
Keskimatkalla ja viestissä tältä osalta asia oli toisin ja tein viikonlopulle kolme ihan hyvää suoritusta. Ei tosin yhtäkään erinomaista, mutta kuitenkin riittävän hyvää. Viestiplaketti ja top20-sijoitus henkilökohtasesta olivat kuitenkin sellaiset vähimmäistavoitteet tähän kauteen lähdettäessä ja ne nyt tulivat saavutetuiksi, vaikka en ihan huppusuorituksia niin fyysisesti kuin taidollisestikaan pystynyt tekemään. Yöstä en oikeastaan mitään odottanut enkä ihan sellaisella latauksella ollut matkassa kuin SM-startissa pitäisi, ehkä akut alkoivat olla jo aika tyhjät kauden päätteeksi. Halusin vain tehdä edes suhteellisen virheettömän suorituksen, niitä kun tahtoo aika harvoin saada yökisoissa aikaiseksi. Ihan loppuun asti en tässäkään kuitenkaan onnistunut.
Nyt ylimenokauden ajan ovat akut tosiaankin olleet varsin tyhjät ja kiinnostus treenailua kohtaan vähäistä. Ehkä kyse on lähinnä siitä, että on vaikea nähdä oikein mitään mielekkäitä tavoitteita tulevalle kaudelle, kun mahdollisuuksia ei mihinkään mieltä tyydyttävään menestykseen ole.
Jotakin uutta motivaation lähdettä on ehkä ensi kaudelle etsittävä, aika näyttää, mitä se sitten tulee olemaan. Jos nyt joku suunnistuskilpailu, joka jonkinlaisena tavoitteena voisi olla mielessä, pitää mainita, on se SM-keskimatka. Olen jossain määrin viimeiset 2-3 vuotta pitänyt kauden päätavoitteena SM-pitkää, joten nyt on tavallaan ehkä halua kokeilla jollain tapaa jotakin uutta ja sitä kautta ehkä kehittyä suunnistajana eteenpäin. Olen toki puhtaasti fyysisissä suorituksissa lähtökohtaisesti parempi, mitä enemmän suorituksella on kestoa, mutta näkisin kuitenkin, että yleisesti suunnistajia vertailtaessa on kuitenkin taito vertailukelpoisin ominaisuuteni, ainakin nyt miesten sarjoihin siirryttäessä. Siksi ehkä keskimatka teknisimpänä suunnistusmuotona motivoi kohti ensi kautta eniten.
Harjoituksellisesti suurin muutos ainakin näin omissa suunnitelmissani tulee olemaan se, että jo loppusyksystä lähtien juostaan huomattavasti kovempiakin treenejä kuin aiemmin samaan aikaan vuodesta. Sen verran pohjaa kuitenkin alkaa jo olemaan, että uskaltaa harjoitella kovemmillakin tehoilla läpi vuoden. Vauhtikestävyyspohjan kehitäminen se ykkösprioriteetti tulee talven ajan kyllä olemaan, mutta kovempiakin on juostava useammin ja säännöllisemmin kuin aiemmin, niin hapenoton kehittämiseksikin kuin myös siksi, että keväällä irtonaisemman kulun löytäminen olisi aiempaa helmpompaa. Varmasti jokin kovemman voiman jaksokin tulee talvella tehtyä, mutta tuskin yhtä isossa mittakaavassa kuin viime talvena.
Tulevan kauden harjottelun onnistumista tulee tietysti paljolti sanelemaan isänmaalliset velvollisuudet , jotka täydessä isänmaallisuudessani aloitan vihdoin viimein tammikuussa Niinisalon suunnalla. Jää nähtäväksi miten käy, mutta olen alkanut olla siinä uskossa, että intissäkin voi oikeasti harjoitella kehittävästikin, mikäli vain pahemmilta sairasteluita vältyn.
Täysillä siis tätä hommaa myös tulevalla kaudella jatketaan. Vaikka tässä vaiheessa se erittäin kaukaiselta näyttääkin, uskon silti, että joskus kuitenkin voin vielä menestystäkin saavuttaa. Enkä mistään silkasta nautinnostakaan tätä pelkästään tekisi, jos en niin uskoisi. Aikaa kuitenkin on yli kymmenen vuotta ennen kuin aurinko alkaa tosissan laskea. Tarkennettakoon nyt, että en tosiaankaan haaveile mistään arvokisapaikoista, sillä se juna meni nyt todennäköisesti jo ennen kuin edes synnyin. Jonkinasteiseksi koko uran tavoitteeksi olen asettanut sen, että jossain vaiheessa pystyisin jossakin hyvässä joukkueessa juoksemaan realistisesti suurviestien kärkipaikoista. Jostakusta saattaa kuulostaa vähältä, toisesta paljolta. Näistä lähtökohdista se tosiaan on aika paljon, ja riittäisi varmasti siihen, että voisin olla tyytyväinen siihen, mitä olen kilpaurheilussa saavuttanut. Ei menestys urheilussa se tärkein asia ole, mutta ei tätä ehkä kuitenkaan ilman tavoitteita tässä mittakaavassa jaksaisi tehdä.
Junnuvuoteni ovat nyt sitten taputeltu ja enää vain muistoissamme, joten ehkä jonkinlainen välitilinpäätös saattaisi olla paikallaan. Mutta huomaa, tosiaan vain välitilinpäätös.
Menneellä kaudella satsasin harjoitteluun jonkin verran enemmän kuin aiemmilla, johtuen ehkä siitä , että aikaakin siihen oli käytettävissä enemmän kuin aiempina vuosina. Asennoituminenkin varmasti kasvoi taas pykälän ammattimaisempaan suuntaan. Kompromissejä tietysti joutuu jatkuvasti tekemään – niin pakon sanelemana kuin omasta tahdostakin. Ei tällä tasolla kuitenkaan kannata koko muuta elämääkään hylätä urheilun vuoksi, vaikka se sitten vähän kompromissejä harjoitteluun tuottaisikin.
Täydellinen vihkiytyminen on tietenkin hienoa, mutta loppujen lopuksi se ei liene tarpeellista, tai välttämättä edes mitenkään menestymisen kannalta optimaalisin vaihtoehto, edes huipputasolla.
Tottakai tarkoitus on kuitenkin koko ajan viedä harjoittelua ja kaikkea sitä tukevaa toimintaa ammattimaisempaan suuntaan. Kai se laadun lisääminen lopulta lähtee vain siitä, että päivittäin pienissä asioissa ottaa itseään niskasta kiinni, suuret linjat kun jokseenkin kuitenkin ovat jo aikalailla kohdallaan.
En tiedä oikein, mitä menneestä kaudesta harjoituksellisesti voisi sanoa. Suunnitelmat olivat hyvät, eri ominaisuuksien kehittämiseen panostettiin sopivissa jaksoissa eri aikoihin, mielestäni varsin laadukkaastikin. Käytännössä homma ei kuitenkaan täysin mennyt niin kuin piti. Erinäisiä lyhhyitä ja vähän pidempiäkin treenitaukoja ja kevyempiä jaksoja tuli aivan liikaa, milloin olosuhteiden vuoksi, milloin sairastelun tai turhaakin turhemman tapaturmaisen vamman vuoksi. Muina aikoina kyllä treenasin hyvin, mutta näitä huonompia vaiheita vaan tuli talven aikana aivan liikaa. Huonoja vaiheita ei tietysti aina voi välttää, joten silloin kai vaan pitäisi osata rauhoittua ja miettiä uusiksi, miten voin kuitenkin käyttää tämänkin ajan hyödyksi. Ja sitten niinä parempina jaksoina yksinkertaisesti treenata laadukkaammin.
Talvella ohjelmassa oli panostusta voimaominaisuuksiin parin reilun kuukauden mittaisen jakson muodossa. Puhutaan siis oikeastaan ihan lähellä maksimia olevien voimatasojen kehittämisestä. Kyllähän se voima lisääntyikin, se näkyi kyllä ihan puhtaina numeroinakin. Kuitenkaan se voima ei tainnut sitten siirtyä parhaalla madollisella tavalla juoksemiseen, ainakaan kovavauhtiseen sellaiseen. Kyse voi toki olla siitä, että talven aikana ei tullut tarpeeksi nopeus- ja nopeusvoimaharjoittelua, jolla tällainen lisääntynyt ”hidas voima” olisi siirretty juoksuun. Voi tietysti olla niinkin, että puhdas hapenotto rajoittaa vauhtien kehittymistä tällä hetkellä, jotenkin kun tuntuu olevan vähän liiankin luonteenomaista, että itsessään kehittyneistä ominaisuuksista ei vain se hyöty tahdo konkretisoitua juoksuvauhtina oikein millään.
Kesän ajan harjoittelin mielestäni oikein hyvin. Suunnistusta ja kovaa juoksemista oli mielestäni sopivassa suhteessa ja loikkaharjoituksilla hain nyt sitä terävyyttä juoksuun, mitä olisi pitänyt pystyä hankkimaan jo aiemmin keväällä. Määrää oli ihan hyvin läpi koko kesän, joten kisoissa ei mitään kovin irtonaista menoa tällä jaksolla ollut kuitenkaan havaittavissa. Mutta harjoituksellisesti kuitenkin hyvää aikaa kaikin puolin. Kesän aikana valmentajan kanssa muutettiin jonkin verran kovimpien juoksutreenien muotoa. Intervalleista siirryttiin enemmän pitkäkestoisiin tasavauhtisiin ja kiihtyviin anaerobisen kynnyksen ja maksimikestävyysalueen treeneihin. Vaikka muutos ei tietenkään näin lyhyessä ajassa nyt hirveästi ole vauhtina ehtinyt konkretisoitumaan, uskon kuitenkin, että ny ollaan oikealla tiellä. Ainakin lihaksisto on toiminut niin treenien aikana kuin niiden jälkeenkin paljon paremmin, kun ei ole juostu niin korkeilla maitohapoilla kuin ennen. Tarkoitushan kuitenkin on kehittää hapenottoa, ei maitohaponsietokykyä. Myös rytmitykseen hain vähän uusia tuulia. Uskoisn, että nyt palautuminen on ollut tehokkaampaa kuin aiemmin.
Syksyn SM-kisoja varten herkistely ei ehkä onnistunut yhtä hyvin kuin joskus aiemmin on onnistunut. Mahdollisesti kyse oli siitä, että lihaksisto ei toiminut niinkuin olisi pitänyt. Ehkä lihashuolto jäi liian vähiin ja siksi meno ei missään vaiheessa vähän heikosti toimivalla lihaksistolla tuntunut niin herkältä kun olisi voinut. En nyt tosin lähtisi mistään epäonnistumisestakaan puhumaan, sillä meno aukeni syksyn mittaan huomattavasti verrattuna kesään. Mutta parantamisen varaa olisi ollut, ei siitä mihinkään pääse.
Tärkeimmistä kisoista pitkä päättyi isoon pettymykseen. Siellä homma kaatui eniten ehkä henkisellä puolella, kulku nyt oli kuitenkin varmasti ihan riittävä. Latautuminen ja keskittyminen vaan eivät olleet tällä kertaa riittäviä onnistumiseen.
Keskimatkalla ja viestissä tältä osalta asia oli toisin ja tein viikonlopulle kolme ihan hyvää suoritusta. Ei tosin yhtäkään erinomaista, mutta kuitenkin riittävän hyvää. Viestiplaketti ja top20-sijoitus henkilökohtasesta olivat kuitenkin sellaiset vähimmäistavoitteet tähän kauteen lähdettäessä ja ne nyt tulivat saavutetuiksi, vaikka en ihan huppusuorituksia niin fyysisesti kuin taidollisestikaan pystynyt tekemään. Yöstä en oikeastaan mitään odottanut enkä ihan sellaisella latauksella ollut matkassa kuin SM-startissa pitäisi, ehkä akut alkoivat olla jo aika tyhjät kauden päätteeksi. Halusin vain tehdä edes suhteellisen virheettömän suorituksen, niitä kun tahtoo aika harvoin saada yökisoissa aikaiseksi. Ihan loppuun asti en tässäkään kuitenkaan onnistunut.
Nyt ylimenokauden ajan ovat akut tosiaankin olleet varsin tyhjät ja kiinnostus treenailua kohtaan vähäistä. Ehkä kyse on lähinnä siitä, että on vaikea nähdä oikein mitään mielekkäitä tavoitteita tulevalle kaudelle, kun mahdollisuuksia ei mihinkään mieltä tyydyttävään menestykseen ole.
Jotakin uutta motivaation lähdettä on ehkä ensi kaudelle etsittävä, aika näyttää, mitä se sitten tulee olemaan. Jos nyt joku suunnistuskilpailu, joka jonkinlaisena tavoitteena voisi olla mielessä, pitää mainita, on se SM-keskimatka. Olen jossain määrin viimeiset 2-3 vuotta pitänyt kauden päätavoitteena SM-pitkää, joten nyt on tavallaan ehkä halua kokeilla jollain tapaa jotakin uutta ja sitä kautta ehkä kehittyä suunnistajana eteenpäin. Olen toki puhtaasti fyysisissä suorituksissa lähtökohtaisesti parempi, mitä enemmän suorituksella on kestoa, mutta näkisin kuitenkin, että yleisesti suunnistajia vertailtaessa on kuitenkin taito vertailukelpoisin ominaisuuteni, ainakin nyt miesten sarjoihin siirryttäessä. Siksi ehkä keskimatka teknisimpänä suunnistusmuotona motivoi kohti ensi kautta eniten.
Harjoituksellisesti suurin muutos ainakin näin omissa suunnitelmissani tulee olemaan se, että jo loppusyksystä lähtien juostaan huomattavasti kovempiakin treenejä kuin aiemmin samaan aikaan vuodesta. Sen verran pohjaa kuitenkin alkaa jo olemaan, että uskaltaa harjoitella kovemmillakin tehoilla läpi vuoden. Vauhtikestävyyspohjan kehitäminen se ykkösprioriteetti tulee talven ajan kyllä olemaan, mutta kovempiakin on juostava useammin ja säännöllisemmin kuin aiemmin, niin hapenoton kehittämiseksikin kuin myös siksi, että keväällä irtonaisemman kulun löytäminen olisi aiempaa helmpompaa. Varmasti jokin kovemman voiman jaksokin tulee talvella tehtyä, mutta tuskin yhtä isossa mittakaavassa kuin viime talvena.
Tulevan kauden harjottelun onnistumista tulee tietysti paljolti sanelemaan isänmaalliset velvollisuudet , jotka täydessä isänmaallisuudessani aloitan vihdoin viimein tammikuussa Niinisalon suunnalla. Jää nähtäväksi miten käy, mutta olen alkanut olla siinä uskossa, että intissäkin voi oikeasti harjoitella kehittävästikin, mikäli vain pahemmilta sairasteluita vältyn.
Täysillä siis tätä hommaa myös tulevalla kaudella jatketaan. Vaikka tässä vaiheessa se erittäin kaukaiselta näyttääkin, uskon silti, että joskus kuitenkin voin vielä menestystäkin saavuttaa. Enkä mistään silkasta nautinnostakaan tätä pelkästään tekisi, jos en niin uskoisi. Aikaa kuitenkin on yli kymmenen vuotta ennen kuin aurinko alkaa tosissan laskea. Tarkennettakoon nyt, että en tosiaankaan haaveile mistään arvokisapaikoista, sillä se juna meni nyt todennäköisesti jo ennen kuin edes synnyin. Jonkinasteiseksi koko uran tavoitteeksi olen asettanut sen, että jossain vaiheessa pystyisin jossakin hyvässä joukkueessa juoksemaan realistisesti suurviestien kärkipaikoista. Jostakusta saattaa kuulostaa vähältä, toisesta paljolta. Näistä lähtökohdista se tosiaan on aika paljon, ja riittäisi varmasti siihen, että voisin olla tyytyväinen siihen, mitä olen kilpaurheilussa saavuttanut. Ei menestys urheilussa se tärkein asia ole, mutta ei tätä ehkä kuitenkaan ilman tavoitteita tässä mittakaavassa jaksaisi tehdä.
torstai, 16. syyskuuta 2010
No ny on ploki päivitetty
Aika vaisuksi jäi edellinen julkaisutahdin kiihdyttely. Toistuvista pienen, mutta erittäin fanaattisen ihailijakunnan pyynnöistä johtuen pyrin nyt kuitenkiin palaamaan uudestaan vähän aktiivisemmin asiaan.
Näin pari päivää ennen SM-keskimatkaa onkin mitä otollisin aika vielä kertailla SM-pitkän epäonnistumisia itseluottamuksen vahvistamiseksi. Kauden aiemmista tapahtumista tulee juttua joskus myöhemmin, jos tulee.
Kirjoitin pitkien jälkeen karsinnan kartan taakse tekstin otsikolla "Miksi näin kävi?". Tässä kyseinen teksti ehkä pienin korjauksin:
"Sija 22, 37 sekuntia A-finaalipaikasta.
Karsiuduin viimeisenä junnuvuotenani SM-pitkän - jota olen jo useampana vuonna pitänyt kauden pääkisanani - A-finaalista. Erityisesti se harmittaa siksi, että tiedän seuraavan realistisen mahdollisuuden olevan vähintäänkin kaukana tulevaisuudessa. Se harmittaa myös siksi, koska tiedän, että olisin pystynyt finaalissa tekemään juoksun, jolla olisin ollut tuloslistoilla karsintaa paremmilla sijoilla. Mikä siis jälleen kerran meni pieleen?
Pettyneenä sitä miettii kaikenlaisia syitä epäonnistumiselleen. Olisiko pitänyt jättää ne vähätkin univelat viikon teekkaribileistä keräämättä, ja samoin ne muutama hassu olut juomatta. Ehkä pieni univelka ainakin vähän saattaa suoritukseen vaikuttaakin, mutta tuskin homma nyt siihen kuitenkaan kaatui.
Kysymys oli henkisestä latautumisesta, fyysinen vire oli kyllä ihan riittävä. Tiesin, että finaalipaikkaan tarvitaan minun tasollani mielellään lähellä huippusuoritusta oleva juoksu.Kuitenkaan karsinnan starttiviivalle astuessani en oikeasti kuitenkaan ollut latautunut tekemään sellaista. En ollut henkisesti valmistautunut kisaa riittävästi. Kauan ennen kisaa oli jo selvillä, että perinteinen uusimaalainen avokalliomaasto ei tule mitään yllättävää tarjoamaan. Siispä ajattelin hyvän suorituksen tulevan jotenkin automaationa. Toki kävin viikolla tekemässä reenin jonkin sortin tyyppimaastossa ja vähän testailemassa viistoistatonnista karttaakin. Huomasin, että rastinottoihin pitää kiinnittää erityistä huomiota, kun karttaa ei vaan yksinkertaisesti näe tarpeeksi hyvin. En kuitenkaan riittävän vahvasti sisäistänyt tätä, jotta olisin pystynyt välttämään virheet itse kisassa. Ehkä en sitten vain riittävän kovasti tahtonut todellista onnistumista. Siihen se kaatui.
Betonissa juoksin taidollisesti aivan huippusuorituksen, jollaisella olisi A-finaalissakin ihan kehdannut esiintyä. Mitään merkitystä sillä ei tiestysti ole.
Minulla on junnuvuosinani yksi henkilökohtainen SM-startti, jossa oikeasti uskon voivani jossain määrin menestyä. SM-keskimatkalle täytyy henkinen puoli saada parempaan kuntoon."
Siinä se, olkaapa hyvä. Näkyy viikonloppuna. Toivottavasti sunnuntaina viestin jälkeen ei SM-pyöräsuunnistuksen keskimatkalta Jalasjärvellä otettu yhdeksäs sija ole enää paras SM-kisasijoitukseni.
Näin pari päivää ennen SM-keskimatkaa onkin mitä otollisin aika vielä kertailla SM-pitkän epäonnistumisia itseluottamuksen vahvistamiseksi. Kauden aiemmista tapahtumista tulee juttua joskus myöhemmin, jos tulee.
Kirjoitin pitkien jälkeen karsinnan kartan taakse tekstin otsikolla "Miksi näin kävi?". Tässä kyseinen teksti ehkä pienin korjauksin:
"Sija 22, 37 sekuntia A-finaalipaikasta.
Karsiuduin viimeisenä junnuvuotenani SM-pitkän - jota olen jo useampana vuonna pitänyt kauden pääkisanani - A-finaalista. Erityisesti se harmittaa siksi, että tiedän seuraavan realistisen mahdollisuuden olevan vähintäänkin kaukana tulevaisuudessa. Se harmittaa myös siksi, koska tiedän, että olisin pystynyt finaalissa tekemään juoksun, jolla olisin ollut tuloslistoilla karsintaa paremmilla sijoilla. Mikä siis jälleen kerran meni pieleen?
Pettyneenä sitä miettii kaikenlaisia syitä epäonnistumiselleen. Olisiko pitänyt jättää ne vähätkin univelat viikon teekkaribileistä keräämättä, ja samoin ne muutama hassu olut juomatta. Ehkä pieni univelka ainakin vähän saattaa suoritukseen vaikuttaakin, mutta tuskin homma nyt siihen kuitenkaan kaatui.
Kysymys oli henkisestä latautumisesta, fyysinen vire oli kyllä ihan riittävä. Tiesin, että finaalipaikkaan tarvitaan minun tasollani mielellään lähellä huippusuoritusta oleva juoksu.Kuitenkaan karsinnan starttiviivalle astuessani en oikeasti kuitenkaan ollut latautunut tekemään sellaista. En ollut henkisesti valmistautunut kisaa riittävästi. Kauan ennen kisaa oli jo selvillä, että perinteinen uusimaalainen avokalliomaasto ei tule mitään yllättävää tarjoamaan. Siispä ajattelin hyvän suorituksen tulevan jotenkin automaationa. Toki kävin viikolla tekemässä reenin jonkin sortin tyyppimaastossa ja vähän testailemassa viistoistatonnista karttaakin. Huomasin, että rastinottoihin pitää kiinnittää erityistä huomiota, kun karttaa ei vaan yksinkertaisesti näe tarpeeksi hyvin. En kuitenkaan riittävän vahvasti sisäistänyt tätä, jotta olisin pystynyt välttämään virheet itse kisassa. Ehkä en sitten vain riittävän kovasti tahtonut todellista onnistumista. Siihen se kaatui.
Betonissa juoksin taidollisesti aivan huippusuorituksen, jollaisella olisi A-finaalissakin ihan kehdannut esiintyä. Mitään merkitystä sillä ei tiestysti ole.
Minulla on junnuvuosinani yksi henkilökohtainen SM-startti, jossa oikeasti uskon voivani jossain määrin menestyä. SM-keskimatkalle täytyy henkinen puoli saada parempaan kuntoon."
Siinä se, olkaapa hyvä. Näkyy viikonloppuna. Toivottavasti sunnuntaina viestin jälkeen ei SM-pyöräsuunnistuksen keskimatkalta Jalasjärvellä otettu yhdeksäs sija ole enää paras SM-kisasijoitukseni.
maanantai, 14. kesäkuuta 2010
Olisko ollu ensimmäiset ja viimeiset katsastukset...
Yhdestä asiasta olen tällä hetkellä oikeastaan aika onnellinen. Ensi vuonna pääsarjaan siirtymisen myötä voi huoletta unohtaa kaikki tähän asti muka pakollisia olleet isot kisat ja kierrellä kaikkia mukavia pikkukansallia vain puhtaasti omaksi iloksi ilman huolta siitä, onko sitä nyt sitten minkäänlaisessa kunnossa tai paljoko nyt sitten jää kilometrillä kärkeen. Eipä tämä meikän urheilu tähän mennessäkään toki mitenkään valtavan tulosorientoitunutta ole ollut, mutta ainahan sitä silti näihin katsatus- tai johonkin vastaaviin kisoihin lähtiessä toivoo, ettei sitä nyt ihan viimeinen olisi.
Yyterin katsastuskisat olivat toki ihan mukava tapahtuma. Pidin maastosta, vaikka tokikaan se ei minulle mitenkään sopinut - joskaan sillä nyt ei oikeastaan mitään väliä ole. Vaikka jäänkin näissä karkeloissa juoksemalla aivan kohtuuttomasti, niin kyllä tuloksia katsellessa alkaa tulla mieleen, että eipä taida tuo suunnistuskaan olla sujuvuutensa puolesta enää ihan huippukaverien tasoista. En nyt sentään ihan pelkästään juoksemallakaan voi noin paljoa jäädä.
Lauantain keskimatkalla olin tekemässä vielä ihan kohtalaista suoritusta, mutta lopussa kahdella niin saatanan helpolla harjurastilla piti ottaa todella rumat pummit ja hyvä suoritus suli sitten siihen. Iltapäivän startin mielekkyydestä voikin sitten olla montaa mieltä. En epäile, etteikö tällainen kilpailu antaisi arvokisajoukkueiden valitsijoille arvokasta tietoa suunnistusjuoksuvoimasta tai kyvystä juosta kahta kovaa suoritusta samaan päivään. Kahden startin konseptia vastaan minulla ei toki mitään ole, mutta saman radan uudelleen juokseminen ei kyllä olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Sunnuntain pitkällä matkalla olivat ainakin takareidet todella väsyneet ja juoksu aika tuskaista viimeistä ehkä noin 20 minuuttia lukuunottamatta, jolloin meno alkoi tuntua jo jokseenkin hyvälle. Mitään selkeitä isoja virheitä en tehnyt, mutta ei kai niitä nyt tuolla kukaan muukaan tehnyt. Sujuvuutta vain pitäisi saada kovasti paremmaksi.
Sitten vähän muuta tarinaa. Erikoispitkän jälkeen olen jokusen ihan hyvänkin reenin saanut työstettyä. Hipin kanssa pidettiin vähän niinkuin Wisan jukolaleiriä kahden miehen voimin ja koluttiin parit Kytäjän harjoitusmaastot. Aika häijyähän tuosta tulee, varsinkin kun sitä joutuu taas lähtemään lampun kanssa metsään. Mikään kovin jäätävä yösuunnistaja en todellakaan ole, mutta eiköhän meikän osuuden aikana yö ole enää kuin vain hämärä - sellaisissa olosuhteissa puolestaan väittäisin ihan osaavani suunnistaa, kun maastoa pystyy hahmottamaan vähän enemmänkin kuin vain sen, mitä valokeilaan osuu.
Muutama muukin ihan mukava suunnistusreeni - mukaan lukien suht kivasti mennyt Lakeuden viesti maastossa, joka on taatusti vaikeampi kuin Länsi-Suomen vaikein - on tullut tehtyä. Laitan karttoja joksus jos jaksan, eli tuskinpa.
Jotakin nopeusreeniä olen nyrt vääntänyt aika paljon, jotta juoksua saisi edes vähän auki ja reserviä sinne kovemmillekin vauhdeille. Jonkun harvan kerran on jo aavistuksen omaista hyvää fiilistä ollut kovemmissakin reeneissä.
Kainuuseen asti olisin tässä seuraavaksi mukavasti aikaa keskittyä reenaamiseen, kun kalenterissa ei jukolan lisäksi mitään kovin tärkeää taida olla. Sprinttikatsatukseen toki vähän kiehtoisi lähteä, vaikka ei meikää sielä nyt suoranaisesti mitenkään taideta tarvita. No saapa nähdä, voisihan sitä lähteäkin, jos pystyisi olemaan varma, että tarjolla on jotain edes vähän viime vuoden SM-sprinttiä teknisempää settiä. Noin taitopuolen osalta sprinttisuunnistus kun on alkanut viime aikoina kiehtomaan aika lailla.
Yyterin katsastuskisat olivat toki ihan mukava tapahtuma. Pidin maastosta, vaikka tokikaan se ei minulle mitenkään sopinut - joskaan sillä nyt ei oikeastaan mitään väliä ole. Vaikka jäänkin näissä karkeloissa juoksemalla aivan kohtuuttomasti, niin kyllä tuloksia katsellessa alkaa tulla mieleen, että eipä taida tuo suunnistuskaan olla sujuvuutensa puolesta enää ihan huippukaverien tasoista. En nyt sentään ihan pelkästään juoksemallakaan voi noin paljoa jäädä.
Lauantain keskimatkalla olin tekemässä vielä ihan kohtalaista suoritusta, mutta lopussa kahdella niin saatanan helpolla harjurastilla piti ottaa todella rumat pummit ja hyvä suoritus suli sitten siihen. Iltapäivän startin mielekkyydestä voikin sitten olla montaa mieltä. En epäile, etteikö tällainen kilpailu antaisi arvokisajoukkueiden valitsijoille arvokasta tietoa suunnistusjuoksuvoimasta tai kyvystä juosta kahta kovaa suoritusta samaan päivään. Kahden startin konseptia vastaan minulla ei toki mitään ole, mutta saman radan uudelleen juokseminen ei kyllä olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Sunnuntain pitkällä matkalla olivat ainakin takareidet todella väsyneet ja juoksu aika tuskaista viimeistä ehkä noin 20 minuuttia lukuunottamatta, jolloin meno alkoi tuntua jo jokseenkin hyvälle. Mitään selkeitä isoja virheitä en tehnyt, mutta ei kai niitä nyt tuolla kukaan muukaan tehnyt. Sujuvuutta vain pitäisi saada kovasti paremmaksi.
Sitten vähän muuta tarinaa. Erikoispitkän jälkeen olen jokusen ihan hyvänkin reenin saanut työstettyä. Hipin kanssa pidettiin vähän niinkuin Wisan jukolaleiriä kahden miehen voimin ja koluttiin parit Kytäjän harjoitusmaastot. Aika häijyähän tuosta tulee, varsinkin kun sitä joutuu taas lähtemään lampun kanssa metsään. Mikään kovin jäätävä yösuunnistaja en todellakaan ole, mutta eiköhän meikän osuuden aikana yö ole enää kuin vain hämärä - sellaisissa olosuhteissa puolestaan väittäisin ihan osaavani suunnistaa, kun maastoa pystyy hahmottamaan vähän enemmänkin kuin vain sen, mitä valokeilaan osuu.
Muutama muukin ihan mukava suunnistusreeni - mukaan lukien suht kivasti mennyt Lakeuden viesti maastossa, joka on taatusti vaikeampi kuin Länsi-Suomen vaikein - on tullut tehtyä. Laitan karttoja joksus jos jaksan, eli tuskinpa.
Jotakin nopeusreeniä olen nyrt vääntänyt aika paljon, jotta juoksua saisi edes vähän auki ja reserviä sinne kovemmillekin vauhdeille. Jonkun harvan kerran on jo aavistuksen omaista hyvää fiilistä ollut kovemmissakin reeneissä.
Kainuuseen asti olisin tässä seuraavaksi mukavasti aikaa keskittyä reenaamiseen, kun kalenterissa ei jukolan lisäksi mitään kovin tärkeää taida olla. Sprinttikatsatukseen toki vähän kiehtoisi lähteä, vaikka ei meikää sielä nyt suoranaisesti mitenkään taideta tarvita. No saapa nähdä, voisihan sitä lähteäkin, jos pystyisi olemaan varma, että tarjolla on jotain edes vähän viime vuoden SM-sprinttiä teknisempää settiä. Noin taitopuolen osalta sprinttisuunnistus kun on alkanut viime aikoina kiehtomaan aika lailla.
maanantai, 24. toukokuuta 2010
Julkaisutahdin kiihdyttelyä
Joopa joo, jos sitä nyt vaikka yrittäisi vaihteeksi pitää vähän tiukempaa julkaisutahtia. Meikäläisen suosio kun ei taida ihan niin vankkumaton suunnistusblogien alalla olla, että voisin alkaa toteuttamaan kirjallisuusalan tavoin sapluunaa "yksi teos vuodessa joulumarkkinoille" johonkin Ilkka Remes-tyyliin.
Tähän nyt kyllä oikeastaan voisi heittää vaikkapa vain linkin parin edellisen vuoden erikoispitkistä, sen verran samanlainen tarina taitaa tämänkin kertaisesta tulla. Lyhykäisyydessään asian laita on se, että en vain heikolla fysiikallani pysty vastaamaan alkuvauhtiin heti lähdön jäkeen. Suurimmalla osalla porukasta kun taitaa aina olla taipumusta lähteä hieman ylikovaa liikkeelle. Kun nyt katselee hieman tuloslistaa niin väittäisin, että pystyisin vastaamaan aika monen noin sijoilla 10 - 20 olevan matkavauhtiin suurimman osan matkasta. Mutta kun alussa jää, on siihen vauhtiin enää turha yrittää nousta enää mukaan. En nyt edes viitsi alkaa spekuloimaan sitä, mikä tilanne olisi, jos kisa juostaisiin väliaikalähdöllä, koska kaikesta huolimatta olen itsekin sitä mieltä, että yhteislähtö on oikea tapa tällaisen kisan toteuttamiseen.
Eikä tuo nyt alkua lukuunottamatta muutenkaan ihan putkeen mennyt. Hajonnat - niin perhos- kuin fyysinenkin - toimivat sen verran tehokkaasti, että ensimmäisen lyhyen perhoslenkkini jälkeen jouduin alkaa taittaa matkaa yksinäni. Parille rastillehan siinä sitten radan pohjoislenkillä piti leipoa aika rumat pummit, ja homma alkoi olla aika selvä.
Juoksin kisan toki loppuun ihan tosissani, mielestäni vielä ihan suht hyvinkin. Metsässä meno tuntui varsin hyvälle, mutta tiepätkillä jalat eivät taas vaihteeksi toimineet yhtään niinkuin niiden pitäisi - jouduin koko ajan tekemään hirveästi töitä, että sain vauhdin pidettyä yllä. Jaksoin silti polkea loppuun asti varmaan ihan hyvin ja taisi sielä sijoituskin jonkun sijan kohentua viimeisillä kilometreillä. Energiat ainakin tuntuivat riittäneen hyvin maaliin saakka - lihaksisto tosin maalissa oli aika finaalissa. Maalisuoralla toki piti sitten vielä vetää sinne mutaan mahalleen hienon kisan loppumisen kunniaksi.
Hieno kisahan tuo poislukien minun suoritukseni olikin. Rata ja maasto olivat erinomaiset ja hajontaakin näille osallistujamäärille aivan riittävästi. Ensi vuonna sitten taas kattellaan uudestaan. Tarjolla silloin vielä jokunen lisäkilometri ja pari astetta kovempi alkuvauhti. Sitä odotellessa voisi vaikka aloittaa valmistautumisen SM-pitkille.
Tähän nyt kyllä oikeastaan voisi heittää vaikkapa vain linkin parin edellisen vuoden erikoispitkistä, sen verran samanlainen tarina taitaa tämänkin kertaisesta tulla. Lyhykäisyydessään asian laita on se, että en vain heikolla fysiikallani pysty vastaamaan alkuvauhtiin heti lähdön jäkeen. Suurimmalla osalla porukasta kun taitaa aina olla taipumusta lähteä hieman ylikovaa liikkeelle. Kun nyt katselee hieman tuloslistaa niin väittäisin, että pystyisin vastaamaan aika monen noin sijoilla 10 - 20 olevan matkavauhtiin suurimman osan matkasta. Mutta kun alussa jää, on siihen vauhtiin enää turha yrittää nousta enää mukaan. En nyt edes viitsi alkaa spekuloimaan sitä, mikä tilanne olisi, jos kisa juostaisiin väliaikalähdöllä, koska kaikesta huolimatta olen itsekin sitä mieltä, että yhteislähtö on oikea tapa tällaisen kisan toteuttamiseen.
Eikä tuo nyt alkua lukuunottamatta muutenkaan ihan putkeen mennyt. Hajonnat - niin perhos- kuin fyysinenkin - toimivat sen verran tehokkaasti, että ensimmäisen lyhyen perhoslenkkini jälkeen jouduin alkaa taittaa matkaa yksinäni. Parille rastillehan siinä sitten radan pohjoislenkillä piti leipoa aika rumat pummit, ja homma alkoi olla aika selvä.
Juoksin kisan toki loppuun ihan tosissani, mielestäni vielä ihan suht hyvinkin. Metsässä meno tuntui varsin hyvälle, mutta tiepätkillä jalat eivät taas vaihteeksi toimineet yhtään niinkuin niiden pitäisi - jouduin koko ajan tekemään hirveästi töitä, että sain vauhdin pidettyä yllä. Jaksoin silti polkea loppuun asti varmaan ihan hyvin ja taisi sielä sijoituskin jonkun sijan kohentua viimeisillä kilometreillä. Energiat ainakin tuntuivat riittäneen hyvin maaliin saakka - lihaksisto tosin maalissa oli aika finaalissa. Maalisuoralla toki piti sitten vielä vetää sinne mutaan mahalleen hienon kisan loppumisen kunniaksi.
Hieno kisahan tuo poislukien minun suoritukseni olikin. Rata ja maasto olivat erinomaiset ja hajontaakin näille osallistujamäärille aivan riittävästi. Ensi vuonna sitten taas kattellaan uudestaan. Tarjolla silloin vielä jokunen lisäkilometri ja pari astetta kovempi alkuvauhti. Sitä odotellessa voisi vaikka aloittaa valmistautumisen SM-pitkille.
perjantai, 21. toukokuuta 2010
Pikakelaus harjoituskaudesta
Enpä tosiaan ole kauden mittaan kovinkaan kattavasti kirjoitellut omasta harjoittelustani, joten ehkpä nyt voisi olla ihan sopiva aika pienellä analyysille siitä, miten tähän on taas tultu.
Harjoituskausi oli osaltani suhteellisen ehjä ainakin maaliskuulle asti; vaivat, jotka suuremmin rajoittaisivat harjoitteluani, pystyin kohtuudella välttämään. Penikka- ja säärikipujen kanssa tosin tuli jälleen taisteltua niin syksyllä kuin keväälläkin. Syinä näille on perinteisesti olleet edeltänyt turhan pitkä syystä tai toisesta johtunut juoksutauko ja keväällä tietysti teiden sulaminen. Kovin pitkään eivät toki nämäkään ole päässeet harjoitteluani rajoittamaan, mutta mieluusti sitä harjoittelisi ilman kipuja, vaikka kivut eivät irvistelyä aina kevyillä lenkeillä vaatisikaan. Kai sitä on vain opittava olemaan nöyrä, keskittymään ongelma-alueiden hoitoon lihashuollossa entistä paremmin sekä pysähtymään ja miettimään jatko rauhassa uusiksi realiteetit huomioon ottaen tarpeen niin vaatiessa. Erinäisten vaivojen kanssa kuitenkin jossain määrin täytyy aina tulevaisuudessakin painia, jossei näiden niin sitten joidenkin muiden.
Harjoituskauden olennaisin teema oli ehkä voimaharjoittelu. Tein kaksi noin kuukauden maksimivoimajaksoa - toisen joulukuulle, toisen maaliskuulle - ja näiden välissä sitten tyypillistä kestovoimaa. Muuta en osaa voimaharjoittelun onnistumisesta sanoa, kuin että jälkimmäisellä jaksolla sai laitteeseen kuin laitteeseen iskeä sen levyn tai pari enemmän painoja. Eiköhän se toisaalta kerro aikalailla sen olennaisen, vaikutus juoksussa varmaan näkyy sitten joskus myöhemmin.
Voiman työstämisen vuoksi piti jonkin verran rajoittaa kovaa juoksemista, jota kertyikin talven aikana pelottavan vähän. Hyviä vauhtikestävyysharjoituksia toki jonkin verran kertyi etenkin tammi- ja helmikuussa, jolloin myös tehoa oli ajoittain myös hieman mukana. Syyskauden sulat olisi kuitenkin pitänyt käyttää paremmin vauhtikestävyyden kehittämiseen.
Maaliskuun alku menikin sitten ihan piloille pienen tapaturman ansioista, josta onkin jo blogissa aiemmin tilitetty. Totaalilepoa tuli lähes kaksi viikkoa, joita ennen vielä yksi lähes juoksuton viikko, kun vatsa ei kestänyt vahvoja antibiootteja. Tämän viikon aikana taisin se tulehduksen sinne haavaumaankin hommata. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olisin tosin toivonut vähän parempaa ohjeistusta myös terveydenhuollon ammattilaisilta.
Kun tästä selvittiin niin johan alkoivat sääret kipuilemaan. Joku tietysti ajattelee, että mitä sitten, mutta tilanne todellakin hetkittäin oli se, että jouduin juoksemaan pk1-vauhtisia lenkkejä suht voimakas irvistys kasvoilla. Tämän ja edellä kuvatun "vammajakson" aikana tulivat spinningintervallit harmillisenkin tutuiksi. Pääsiäinen oli varmasti monille suomalaissuunnistajalle hyvä kevätkauden avaus jossakin ulkomaanleirillä, itse puolestaan vietin pääsiäisen Alahärmässä maastohiihtoa harrastaen.
Pääsiäsen jälkeen aloin kuitenkin pian päästä taas oikean harjoittelun pariin. Jokusen kovan juoksureeninkin sain kerrytettyä. Silja- ja ankkurirastiviikonloppuna oli ohjelmassa pientä leirin tynkää Sauvossa. Suunnistus lähti sujumaan niin harjoituksissa kuin kisoissakin varsin hyvin huolimatta talvella aivan liian vähille jääneistä kuivaharjoitteista. Eihän suunnistajia nyt millään muotoa tehdä talvella niinkuin joku on joskus keksinyt väittää, mutta olisi tuonkin ajan toki voinut paremminkin käyttää hyödyksi. Mutta joka tapauksessa suunnistuksellisesti meno oli kisoissa jo ihan hyvää, vaikka kulku ei loistanutkaan kuin poissaolollaan.
Tuollaisen muutaman päivän leirin takia en nyt sitten viitsinyt hirveästi alkaa lepäilemään vaan vedin leirin jälkeisellä viikolla parit tehoreenit vielä ennen FinnSpringiä. Sielläpä sitten juoksu tuntui molemmissa kisoissa hirveältä vääntämiseltä. Lauantaina sain taisteltua kasaan vielä yllättävänkin hyvän tuloksen, mutta viestissä alkoi olla jo varsin masentavan väsynyttä puurtamista. Yhdeksään päivään vedetyt 4 kisaa ja 2 muuta tehoa muistuttivat lihaksiston kautta jättämään isojen poikien blokkileikit johonkin kauas tulevaisuuteen. Tai en tiedä, viestin jälkeen illalla lähes 50 minuuttiseksi venähtäneellä verkkalenkillä kun kaikkia niin fysiikan kuin perustuslainkin lakeja vastaan pukkasi kulkua.
Seuraavalla viikolla ei toki enää pukannutkaan sitten kulkua. Levätyn alkuviikon jälkeen sekä keskiviikon että torstain kohdalta harjoituspäiväkirjan kommenttisarakkeesta löytyy merkintä "piti vetää vetoja, en vetänyt". En puhu nyt mistään montusta, koska jos puhuisin niin halventaisin koko ilmausta ja en todellakaan edes tietäisi mistä puhun, mutta jonkin asteista ylirasitustilaa lihaksissa varmaan oli. Hyvin matalaa astetta tietenkin, mutta silti. Katsoin siis paremmaksi jättää Wappuna reenaamisen väliin ja keskittää kaiken tarmoni lihaksiston palautumisesta huolehtimiseen.
Wapusta eteenpäin laadin sitten hienon suunnitelman, millä voisin vielä epäonnistuneen alkukevään jälkeen pelastaa sen mitä pelastettavissa vielä oli SM-erikoispitkää ja nuorten MM-katastuksia ajatellen. Liian hyvinhän se olisi taas mennyt jos tämä suunnitelma olisi onnistunut. Joku Wapun ankarasta palautumisurakasta mukaan tarttunut tauti alkoi puskea pintaan jo tiistaina. Lähes parisen viikkoahan siinä sitten meni yskiessä keuhkoja ulos. Prismarasteilla kävin tietenkin typeryyttäni vielä kävelemässä kaikki ylämäet, kun happi ei kulkenut niin, että olisi juoksemaan pystynyt. No onneksi ei nyt tämä typeryys kuitenkaan sen pahemmin kostautunut.
No niin, tätä kirjoitellessa onkin sitten enää pari päivää aikaa SM-erikoispitkään ja takana alkuviikko jo vaihteeksi taas ihan hyvää reeniä. Minkäänlaista kulkua ei edelleenkään tietysti ole, mutta erikoispitkällä ei erityisen herkkä kulku lienekään se ihan tärkein asia. Kestvyyshän lienee kuitenkin edelleen jokseenkin kunnossa, joten ihan hyvillä mielin kisaan lähden. Sprintin päätin jo joskus talvella jättää väliin, kun halusin mieluummin keskittyä yhteen minulle paremmin sopivaan kisaan vähän niinkuin "kaikki tai ei mitään"-hengessä, lauantain kisalle kun ei minulla nykyisellä juoksuvauhdillani olisi varmaankaan hirveästi annettavaa.
Kaikin puolin tilanne on kuitenkin kunnon osalta sellainen, että nuorten MM-katsastuksiin en ainakaan ala kuntoani nyt sitten mitenkään tähtämään. Raadollisesti tilanne kai on se, että on turha alkaa herkistelemään kuntoa, jota ei tällä hetkellä ole olemassakaan. Alunperinkin tavoitteet oli asetettu alkukesälle sen takia, että intin oli määrä alkaa heinäkuussa. No se nyt sitten siirtyi tässä taannoin vielä puoli vuotta eteenpäin, joten tavoitteetkin voi siirtää huoletta sitten edellisvuosien tapaan SM-pitkille. Että reeniä sit vaan koneeseen, eiköhän syksyksi vielä ehdi.
Harjoituskausi oli osaltani suhteellisen ehjä ainakin maaliskuulle asti; vaivat, jotka suuremmin rajoittaisivat harjoitteluani, pystyin kohtuudella välttämään. Penikka- ja säärikipujen kanssa tosin tuli jälleen taisteltua niin syksyllä kuin keväälläkin. Syinä näille on perinteisesti olleet edeltänyt turhan pitkä syystä tai toisesta johtunut juoksutauko ja keväällä tietysti teiden sulaminen. Kovin pitkään eivät toki nämäkään ole päässeet harjoitteluani rajoittamaan, mutta mieluusti sitä harjoittelisi ilman kipuja, vaikka kivut eivät irvistelyä aina kevyillä lenkeillä vaatisikaan. Kai sitä on vain opittava olemaan nöyrä, keskittymään ongelma-alueiden hoitoon lihashuollossa entistä paremmin sekä pysähtymään ja miettimään jatko rauhassa uusiksi realiteetit huomioon ottaen tarpeen niin vaatiessa. Erinäisten vaivojen kanssa kuitenkin jossain määrin täytyy aina tulevaisuudessakin painia, jossei näiden niin sitten joidenkin muiden.
Harjoituskauden olennaisin teema oli ehkä voimaharjoittelu. Tein kaksi noin kuukauden maksimivoimajaksoa - toisen joulukuulle, toisen maaliskuulle - ja näiden välissä sitten tyypillistä kestovoimaa. Muuta en osaa voimaharjoittelun onnistumisesta sanoa, kuin että jälkimmäisellä jaksolla sai laitteeseen kuin laitteeseen iskeä sen levyn tai pari enemmän painoja. Eiköhän se toisaalta kerro aikalailla sen olennaisen, vaikutus juoksussa varmaan näkyy sitten joskus myöhemmin.
Voiman työstämisen vuoksi piti jonkin verran rajoittaa kovaa juoksemista, jota kertyikin talven aikana pelottavan vähän. Hyviä vauhtikestävyysharjoituksia toki jonkin verran kertyi etenkin tammi- ja helmikuussa, jolloin myös tehoa oli ajoittain myös hieman mukana. Syyskauden sulat olisi kuitenkin pitänyt käyttää paremmin vauhtikestävyyden kehittämiseen.
Maaliskuun alku menikin sitten ihan piloille pienen tapaturman ansioista, josta onkin jo blogissa aiemmin tilitetty. Totaalilepoa tuli lähes kaksi viikkoa, joita ennen vielä yksi lähes juoksuton viikko, kun vatsa ei kestänyt vahvoja antibiootteja. Tämän viikon aikana taisin se tulehduksen sinne haavaumaankin hommata. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olisin tosin toivonut vähän parempaa ohjeistusta myös terveydenhuollon ammattilaisilta.
Kun tästä selvittiin niin johan alkoivat sääret kipuilemaan. Joku tietysti ajattelee, että mitä sitten, mutta tilanne todellakin hetkittäin oli se, että jouduin juoksemaan pk1-vauhtisia lenkkejä suht voimakas irvistys kasvoilla. Tämän ja edellä kuvatun "vammajakson" aikana tulivat spinningintervallit harmillisenkin tutuiksi. Pääsiäinen oli varmasti monille suomalaissuunnistajalle hyvä kevätkauden avaus jossakin ulkomaanleirillä, itse puolestaan vietin pääsiäisen Alahärmässä maastohiihtoa harrastaen.
Pääsiäsen jälkeen aloin kuitenkin pian päästä taas oikean harjoittelun pariin. Jokusen kovan juoksureeninkin sain kerrytettyä. Silja- ja ankkurirastiviikonloppuna oli ohjelmassa pientä leirin tynkää Sauvossa. Suunnistus lähti sujumaan niin harjoituksissa kuin kisoissakin varsin hyvin huolimatta talvella aivan liian vähille jääneistä kuivaharjoitteista. Eihän suunnistajia nyt millään muotoa tehdä talvella niinkuin joku on joskus keksinyt väittää, mutta olisi tuonkin ajan toki voinut paremminkin käyttää hyödyksi. Mutta joka tapauksessa suunnistuksellisesti meno oli kisoissa jo ihan hyvää, vaikka kulku ei loistanutkaan kuin poissaolollaan.
Tuollaisen muutaman päivän leirin takia en nyt sitten viitsinyt hirveästi alkaa lepäilemään vaan vedin leirin jälkeisellä viikolla parit tehoreenit vielä ennen FinnSpringiä. Sielläpä sitten juoksu tuntui molemmissa kisoissa hirveältä vääntämiseltä. Lauantaina sain taisteltua kasaan vielä yllättävänkin hyvän tuloksen, mutta viestissä alkoi olla jo varsin masentavan väsynyttä puurtamista. Yhdeksään päivään vedetyt 4 kisaa ja 2 muuta tehoa muistuttivat lihaksiston kautta jättämään isojen poikien blokkileikit johonkin kauas tulevaisuuteen. Tai en tiedä, viestin jälkeen illalla lähes 50 minuuttiseksi venähtäneellä verkkalenkillä kun kaikkia niin fysiikan kuin perustuslainkin lakeja vastaan pukkasi kulkua.
Seuraavalla viikolla ei toki enää pukannutkaan sitten kulkua. Levätyn alkuviikon jälkeen sekä keskiviikon että torstain kohdalta harjoituspäiväkirjan kommenttisarakkeesta löytyy merkintä "piti vetää vetoja, en vetänyt". En puhu nyt mistään montusta, koska jos puhuisin niin halventaisin koko ilmausta ja en todellakaan edes tietäisi mistä puhun, mutta jonkin asteista ylirasitustilaa lihaksissa varmaan oli. Hyvin matalaa astetta tietenkin, mutta silti. Katsoin siis paremmaksi jättää Wappuna reenaamisen väliin ja keskittää kaiken tarmoni lihaksiston palautumisesta huolehtimiseen.
Wapusta eteenpäin laadin sitten hienon suunnitelman, millä voisin vielä epäonnistuneen alkukevään jälkeen pelastaa sen mitä pelastettavissa vielä oli SM-erikoispitkää ja nuorten MM-katastuksia ajatellen. Liian hyvinhän se olisi taas mennyt jos tämä suunnitelma olisi onnistunut. Joku Wapun ankarasta palautumisurakasta mukaan tarttunut tauti alkoi puskea pintaan jo tiistaina. Lähes parisen viikkoahan siinä sitten meni yskiessä keuhkoja ulos. Prismarasteilla kävin tietenkin typeryyttäni vielä kävelemässä kaikki ylämäet, kun happi ei kulkenut niin, että olisi juoksemaan pystynyt. No onneksi ei nyt tämä typeryys kuitenkaan sen pahemmin kostautunut.
No niin, tätä kirjoitellessa onkin sitten enää pari päivää aikaa SM-erikoispitkään ja takana alkuviikko jo vaihteeksi taas ihan hyvää reeniä. Minkäänlaista kulkua ei edelleenkään tietysti ole, mutta erikoispitkällä ei erityisen herkkä kulku lienekään se ihan tärkein asia. Kestvyyshän lienee kuitenkin edelleen jokseenkin kunnossa, joten ihan hyvillä mielin kisaan lähden. Sprintin päätin jo joskus talvella jättää väliin, kun halusin mieluummin keskittyä yhteen minulle paremmin sopivaan kisaan vähän niinkuin "kaikki tai ei mitään"-hengessä, lauantain kisalle kun ei minulla nykyisellä juoksuvauhdillani olisi varmaankaan hirveästi annettavaa.
Kaikin puolin tilanne on kuitenkin kunnon osalta sellainen, että nuorten MM-katsastuksiin en ainakaan ala kuntoani nyt sitten mitenkään tähtämään. Raadollisesti tilanne kai on se, että on turha alkaa herkistelemään kuntoa, jota ei tällä hetkellä ole olemassakaan. Alunperinkin tavoitteet oli asetettu alkukesälle sen takia, että intin oli määrä alkaa heinäkuussa. No se nyt sitten siirtyi tässä taannoin vielä puoli vuotta eteenpäin, joten tavoitteetkin voi siirtää huoletta sitten edellisvuosien tapaan SM-pitkille. Että reeniä sit vaan koneeseen, eiköhän syksyksi vielä ehdi.
maanantai, 26. huhtikuuta 2010
DreamTeam Tiomilaan
Inspiroiduin tässä SuunnistusNetin erinomaista DreamTeam Tiomilaan-juttusarjaa lueskellessani myös itse hieman spekuloimaan. Tässä lopputulos:
1. Juuso Metsälä
2. Oskari Liukkonen
3. Tuomo Mäkelä
4. Janne Weckman
5. Jarkko Huovila
6. Jere Pajunen
7. Juha Sorvisto
8. Tuomas Tervo
9. Topi Anjala
10. Mats Haldin
Avausosuuden Metsälä on viimeisen parin vuoden aikana hoidellut suurviestien avausosuudet varsin mallikkaasti, keskimäärin ainakin paremmilla sijoilla kuin toinen varteen otettava vaihtoehto Jones Kahelin. Ehkä hieman maku asia, mutta suositaan nyt vähän nuoruutta.
Osuudella 2 jatketaan nuoruudella. Hyvässä vedossa oleva ja esimerkiksi viime syksyn SM-yössä yösuunnitustaitojaan osoittanut Oskari Liukkonen on oiva valinta tälle osuudelle. Pitäisin tosin ehkä todennäköisempänä, että mies juoksee Deltassa osuutta 5, mutta kun taktiikkavaihtoehtoja on varmasti Deltassakin ollut pöydällä useita, niin en pitäisi tätäkään osuutta mahdottomana vaihtoehtona.
Suuret voittajathan tunnistaa kuulemma siitä, että halu onnistua on suurempi kuin pelko epäonnistua. Pitäen tämän mielessä tein managerina päätöksen joukkueeni kolmannen osuuden juoksijasta. Kyseinen herra ei ehkä ole kovinkaan profiloitunut yösuunnistajana, mutta eipä långa nattenin letkajuoksu sitä ehkä vaadikaan. Fyysisesti Mäkelä kuitenkin lienee yksi niistä suomalaisista, joka pystyy vastaamaan vauhtiin 17km:n putkella. Suurista houkutuksista huolimatta en Tsaaria osuudelle valinnut. Syy tähän löytyy viidenneltä osuudelta.
Osuudella 4 ei minulla ole SNetin valintaan mitään lisättävää. Peesaan täysin.
Huovilan kevätkunnosta ei itselläni tosin ole Siljarastien tuloksia kummempaa tietoa, mutta ei anneta sen haitata; asiantuntemus on muutenkin turhan yliarvostettua. Muutenhan jokaiselle koskaan suunnistusta edes jollain lailla seuranneelle lienee selvää, miksi tällaiseen ratkaisuun olen päätynyt.
Osuuksien 6 ja 7 juoksijoiden valinta olikin sitten varsin kinkkinen tehtävä. SNetin spekulaatiosta poiketen valitsin osuuksille miehet, jotka myös ilmoitettujen juoksujärjestysten perusteella todella niitä juoksevat. Itävuo varmasti toki olisikin terveenä ollessaan sopinut osuudelleen mainiosti. Sen sijaan on aika vaikea nähdä, että Liukkonen nykykunnossaan missään olosuhteissa juoksisi Deltan joukkueessa kyseistä osuutta.
Kylmä totuus taitaa tällä hetkellä olla, että Kalevan Rastin lisäksi millään toisella suomalaisjaoukkueella ei ole sellaista materiaalia, että näille osuuksille riittäisi aivan huippuvireessä olevia juoksijoita. Koska halusin kuitenkiin joukkueeseen laatua myös näille niin sanotuille väli osuuksille, oli varsin hyvässä vireessä olevan Jere Pajusen valinta sitten näin jälkikäteen varsin selkeä ratkaisu.
Edellä esitetystä johtuen osuuden 7 juoksijavalinta olikin sitten ehkä kaikkein vaikein tehtävä. Sorvistokaan ei vammoiltaan liene ihan huippuiskussa, mutta sääntöjen puitteissa näkisin kuitenkin ratkaisun varsin onnistuneena. Ihan huippumiehiä kun ei muillakaan joukkueilla tällä osuudella liene ja lyhyellä osuudella erojakaan ei varmasti hirveästi revitä. Medeldistanskaraktär vaatii juoksijakseen varmaa viestinviejää, ja tällaiseksi Sorviston uskon.
Osuuksille 8 ja 9 valitsin siin Tervon ja Anjalan. Tervon uskoisin juoksevan kohtuu suurella todennäköisyydellä jompaa kumpaa näistä osuuksista. Anjalan on tosin virallisesti jo ilmoitettu juoksevan osuutta 5, mutta koska uskon, että Nouskissa on tämäkin vaihtoehto jossakin vaiheessa ainakin valmennusjohdolla mielessä käynyt, hyväksyin Topin rimaa hipoen tälle osuudelle. Kyseiset osuudet alkavat olemaan huippujoukkueiden osalta jo pullollaan niitä "isoja pyssyjä", joten kahden maajoukkuemiehen valinta lienee perusteltua - kovakulkuisina kavereina varsinkin.
Ankkurin valinta kuuluu myös sarjaan, jota ei tarvi sen kummemmin lähteä perustelemaan. Suurviestiankkurina kaiken voittaneen Haldinin meriitit varmaan puhuvat riittävästi puolestaan. Lisäksi mies on edelleen yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka pystyvät oikeasti tosissaan vastaamaan Hubmannin ja kumppaneiden vauhtiin vähän nopeammissakin maastoissa.
Juu eiköhän se siitä riitä. Voisi taas joskus palailla asiaan tuon oman urheilunkin tiimoilta.
1. Juuso Metsälä
2. Oskari Liukkonen
3. Tuomo Mäkelä
4. Janne Weckman
5. Jarkko Huovila
6. Jere Pajunen
7. Juha Sorvisto
8. Tuomas Tervo
9. Topi Anjala
10. Mats Haldin
Avausosuuden Metsälä on viimeisen parin vuoden aikana hoidellut suurviestien avausosuudet varsin mallikkaasti, keskimäärin ainakin paremmilla sijoilla kuin toinen varteen otettava vaihtoehto Jones Kahelin. Ehkä hieman maku asia, mutta suositaan nyt vähän nuoruutta.
Osuudella 2 jatketaan nuoruudella. Hyvässä vedossa oleva ja esimerkiksi viime syksyn SM-yössä yösuunnitustaitojaan osoittanut Oskari Liukkonen on oiva valinta tälle osuudelle. Pitäisin tosin ehkä todennäköisempänä, että mies juoksee Deltassa osuutta 5, mutta kun taktiikkavaihtoehtoja on varmasti Deltassakin ollut pöydällä useita, niin en pitäisi tätäkään osuutta mahdottomana vaihtoehtona.
Suuret voittajathan tunnistaa kuulemma siitä, että halu onnistua on suurempi kuin pelko epäonnistua. Pitäen tämän mielessä tein managerina päätöksen joukkueeni kolmannen osuuden juoksijasta. Kyseinen herra ei ehkä ole kovinkaan profiloitunut yösuunnistajana, mutta eipä långa nattenin letkajuoksu sitä ehkä vaadikaan. Fyysisesti Mäkelä kuitenkin lienee yksi niistä suomalaisista, joka pystyy vastaamaan vauhtiin 17km:n putkella. Suurista houkutuksista huolimatta en Tsaaria osuudelle valinnut. Syy tähän löytyy viidenneltä osuudelta.
Osuudella 4 ei minulla ole SNetin valintaan mitään lisättävää. Peesaan täysin.
Huovilan kevätkunnosta ei itselläni tosin ole Siljarastien tuloksia kummempaa tietoa, mutta ei anneta sen haitata; asiantuntemus on muutenkin turhan yliarvostettua. Muutenhan jokaiselle koskaan suunnistusta edes jollain lailla seuranneelle lienee selvää, miksi tällaiseen ratkaisuun olen päätynyt.
Osuuksien 6 ja 7 juoksijoiden valinta olikin sitten varsin kinkkinen tehtävä. SNetin spekulaatiosta poiketen valitsin osuuksille miehet, jotka myös ilmoitettujen juoksujärjestysten perusteella todella niitä juoksevat. Itävuo varmasti toki olisikin terveenä ollessaan sopinut osuudelleen mainiosti. Sen sijaan on aika vaikea nähdä, että Liukkonen nykykunnossaan missään olosuhteissa juoksisi Deltan joukkueessa kyseistä osuutta.
Kylmä totuus taitaa tällä hetkellä olla, että Kalevan Rastin lisäksi millään toisella suomalaisjaoukkueella ei ole sellaista materiaalia, että näille osuuksille riittäisi aivan huippuvireessä olevia juoksijoita. Koska halusin kuitenkiin joukkueeseen laatua myös näille niin sanotuille väli osuuksille, oli varsin hyvässä vireessä olevan Jere Pajusen valinta sitten näin jälkikäteen varsin selkeä ratkaisu.
Edellä esitetystä johtuen osuuden 7 juoksijavalinta olikin sitten ehkä kaikkein vaikein tehtävä. Sorvistokaan ei vammoiltaan liene ihan huippuiskussa, mutta sääntöjen puitteissa näkisin kuitenkin ratkaisun varsin onnistuneena. Ihan huippumiehiä kun ei muillakaan joukkueilla tällä osuudella liene ja lyhyellä osuudella erojakaan ei varmasti hirveästi revitä. Medeldistanskaraktär vaatii juoksijakseen varmaa viestinviejää, ja tällaiseksi Sorviston uskon.
Osuuksille 8 ja 9 valitsin siin Tervon ja Anjalan. Tervon uskoisin juoksevan kohtuu suurella todennäköisyydellä jompaa kumpaa näistä osuuksista. Anjalan on tosin virallisesti jo ilmoitettu juoksevan osuutta 5, mutta koska uskon, että Nouskissa on tämäkin vaihtoehto jossakin vaiheessa ainakin valmennusjohdolla mielessä käynyt, hyväksyin Topin rimaa hipoen tälle osuudelle. Kyseiset osuudet alkavat olemaan huippujoukkueiden osalta jo pullollaan niitä "isoja pyssyjä", joten kahden maajoukkuemiehen valinta lienee perusteltua - kovakulkuisina kavereina varsinkin.
Ankkurin valinta kuuluu myös sarjaan, jota ei tarvi sen kummemmin lähteä perustelemaan. Suurviestiankkurina kaiken voittaneen Haldinin meriitit varmaan puhuvat riittävästi puolestaan. Lisäksi mies on edelleen yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka pystyvät oikeasti tosissaan vastaamaan Hubmannin ja kumppaneiden vauhtiin vähän nopeammissakin maastoissa.
Juu eiköhän se siitä riitä. Voisi taas joskus palailla asiaan tuon oman urheilunkin tiimoilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
